*

henriautero

Vientirauha meni jo

Pirkanmaan TE-toimiston johtaja Regina Saari ymmärtää ylen haastattelussa välillä rajunkin kritiikin TE-toimistoja kohtaan. " Me elämme demokraattisessa yhteiskunnassa ja ihmisillä on oikeus mielipiteisiin. Meillä on julkinen palvelu, jota voi arvioida. Minusta se kuuluu tähän työhön. "

Valtion arkistohallinnon palveluja käyttämällä selviää kuinka työvoimaviranomaiset ovat tehneet yhteistyötä äärioikeiston (siis suojeluskuntien kanssa). Suojeluskunnat olivat joskus enemmän tai vähemmän virallinen osa valtionhallintoa. Samaan tapaan kuin natsihallinnolla oli omat puolisotilaalliset organisaationsa.

Lapualaishenki ei ole kokonaan kadonnut työvoimahallinnosta ja maamme ilmapiiristä. Keskeistä on usko yhteen totuuteen ja esivaltaan. Olemme yhden totuuden maa. Työn sivukulut ovat kuulemma liian korkeita ja julkinen sektori liian iso. Kansalaissodasta taas muistetaan vain valkoisten totuus. Samaten puolustusyhteistyö natsien kanssa unohdetaan. Lue lisää porvarillisista populisteista.

Itse väittäisin, että työvoimahallinto (tai edes muu Suomi) ei ole täysin demokraattinen. Viranomaiset rikkovat lakia (eli eivät noudata toimeenpanovaltaa). Tässä pari esimerkkiä.

Moitteet TE-toimistolle – työttömälle vihjailtiin työttömyysturvan menetyksestä

Pirkanmaan TE-toimisto sai moitteita kuulovammaisen palvelusta

Töihinpotkijat-blogissa mainitaan yhtenä työllistymisen esteenä "Olet liitto-orava". Mieluummin tosiaan "liitto-orava" kuin osa Pihkalan vientirauhaa (lakonmurtajakaartia) eli "vientirauhaorava". Hitlerin hallinto kielsi ammattiliitot ja valkoisessa Suomessa ne saivat kovaa kyytiä äärioikeiston kuten Martti Pihkalan toimesta. Töihinpotkijat kehoittavat siis hitleriläiseen fasismiin. 

Tervetuloa lapualaiset demokraattiseen Suomeen, jossa rahvaallakin on oikeus valittaa ja ajaa omia tai jopa muiden oikeuksia. Vientirauha meni jo.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Ajaisit samalla tarmolla välillä veronmaksajan oikeuksia. Täällä alkavat duunarit käydä vähiin ja silti pitää ylläpitää Euroopan korkeinta sosiaaliturvaa. Raskaaksi käy.

Käyttäjän MikaPietil kuva
Mika Pietilä

Pylkkösen nimeä käyttävän trollin paskanheittoon ei yleensä ilkeä koskea pitkällä tikullakaan, mutta tämän feikkipersoonan jatkuva valehteleminen ja propagandan levittäminen on jo niin röyhkeää, että mitta täyttyi. Suomi on saanut jo EU:lta ja OECD:lta haukkuja liian huonosta sosiaaliturvasta ja köyhyydestä, ja suomalaisista kohta puolet kuuluu pienituloisiin. Työttömiä on 645 000 TEMin lokakuun työvoimakatsauksen mukaan, ja ostovoimaindeksillä mitaten liikumme portugalin tasolla. Sosiaaliturva ei riitä elämiseen, eikä todellakaan ole Euroopan korkein. Joku raja tuommoiseen älyttömään epätotuuksien heittelyyn sentään pitäisi olla.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Sinulla on oikeus julkaista mielipiteitäsi maassamme, mutta kerroppa onko kommunistimaissa olla rankaisematta erimieltä , tai niiden perintövaltioissa ?

Käyttäjän henriautero kuva
Henri Autero

Itse hyväksyn ilmaisunvapauden. Sehän on fasismia jos sitä ei ole. Sosialismi ei tarkoita sen puuttumista. Mun mielestä järjestelmää saa kritisoida. Kritiikki kehittää systeemiä. Valtio ei muuten voi olla kommunistinen (eli asiavirhe sulla).

Käyttäjän pekuchka kuva
Pekka Karttunen

Täysin sairasta ajattelua, jos katsoo Suomen ja kommunistien johtamien maiden elintasoa nykyisin. Hävetä pitäisi nuoren miehen tietämättömyyttään.

Käyttäjän henriautero kuva
Henri Autero

Valtio ei muuten voi olla kommunistinen (eli asiavirhe sulla). Tarkemmin: Kommunismi pyrkii valtion lakkauttamiseen. Tämä on marxilaista teoriaa.

Käyttäjän pekuchka kuva
Pekka Karttunen

Asiavirhe sinulla, en kirjoittanut kommunistisesta maasta, vaan kommunistien johtamasta.

Käyttäjän henriautero kuva
Henri Autero

No joo. Noinkin voi ajatella jollei heitä sitten stalinisteiksi miellä. SKP:kin on irtisanoutunut stalinismista jo yli 50 vuotta sitten.

Toimituksen poiminnat