*

henriautero

Psykiatrian fasistiekstrentrikot

Tämä pakinani on asiatekstin lisäksi myös hieman humoristinen siten, että se kuvaa yhteiskuntamme tilaa. Sosiaali – ja terveysministeriöpuolue Perussuomalaiset on jäänyt viime vuosien aikana kiinni useaan otteeseen junttimaisesta rasismista ja fasismista. Suomessa on ollut otsikoissa myös ulkoparlamentaarisia natsiryhmittymiä.

Junttien äärioikeisto tunnetaan hyvin. Väittäisin kuitenkin, että kauluspaitamaista fasismia ei tunneta. Se on piiloutunut korrektimpaan asuun, valtiokoneistoon, jopa äkkiseltään ”asialliseen” politiikkaan ja viranomaisiin. Yksi perussuomalaisten hallinnonala on psykiatria. Puolueella on sosiaali – ja terveysministeriö vastuullaan. Psykiatria on siis osa terveydenhoitoa.

Median äärioikeistojahti näyttää kulminoituvan vain Soldiers of Odin ja SVL – ryhmiin sekä persujen kohulausuntoihin. Rakenteellinen analyysi esimerkiksi yhteiskunnan harjoittamasta eugeniikasta puuttuu. Tätä eugeniikkaa ilmenee mm. sosiaali – ja terveydenhuollon puolella.

Tämänvuotinen esimerkki on Turun Kupittaan psykiatrian tapaus, josta perussuomalainen kansanedustaja Arja Juvonen teki kantelun. Tämä kertonee suomalaisen oikeistopopulismin "suvaitsevaisuudesta" verrattuna muuhun Eurooppaan (ja maailmaan). Kupittaalla mielenterveyspotilaita pahoinpideltiin, ylilääkittiin ja kohdeltiin huonosti.

Kupittaan tapaukseen vaikutti myös henkilöstöpula. Laman aikana heikoimpien inhimillisellä kohtelulla ei nähdä arvoa piireissä, jotka korostavat fanaattisesti valtiontalouden kilpailukykyä tai ovat taipuvaisia sosiaaliseen kontrolliin.

Persujen entinen sosiaaliministeri Hanna Mäntylä korostaa Hesarin haastattelussa ihmisen omaa vastuuta terveydestään:

  • ”Eli miten omilla elämäntavoillaan ja omilla valinnoillaan voi vaikuttaa terveyteensä. Itse näen hyvin positiivisina terveysteknologian tuomat mahdollisuudet. Parhaimmillaan pystytään ennakoimaan, mitkä riskit ihmisillä on perimän kautta sairastua johonkin tiettyyn sairauteen, ja sen avulla voidaan ennaltaehkäistä ja ohjata entistä vahvemmin”, Mäntylä sanoo.
  • Hän nostaa esimerkiksi nykyisen nuoremman sukupolven, jolla on Mäntylän mukaan isoja terveyshaasteita.
  • ”Käytetään paljon energiajuomia, syödään roskaruokaa, ei liikuta, on ylipainoa. On tekijöitä, joihin pitää uskaltaa puuttua ja korostaa riittävän ajoissa, että nämä altistavat tietyille kansansairauksille, esimerkiksi diabetekselle.”

Nämä puheet kuulostavat terveysfasismilta. Eli terveys nähdään nationalistisesti kansankunnan ja valtion asiana eikä yksilön itse määriteltävänä. Myös TAYS:in nuorisopsykiatrian vastuualuejohtaja Riittakerttu Kaltiala-Heino nostaa esiin terveysasiat. Hänen mukaansa huono-osaisten nuorten alkoholin käyttö on lisääntynyt ja "alaikäinen ei tarvitse alkoholia ollenkaan". 

Kaltiala-Heino kuului tutkimusryhmään, joka sai sosiaali- ja terveysministeriön luvalla käydä läpi nuorisopsykiatriseen arvioon lähetettyjen koulusurmauhkailijoiden potilasasiakirjoja. Nettiuhkailijoista kuusi oli valmistellut koulusurmaa. Näin kertoo Lokakuun liike. Ilmeisesti potilaiden lupaa tutkimukseen ei ole kysytty. Se on ihmisoikeuksien kannalta arveluttavaa. Herää kysymys, että noudattaako tällainen menettely Nurnbergin säännöstöä lääketieteellisen tutkimuksen eettisistä ohjeista? Onko kyseessä sen tyyppinen lääketieteellinen tutkimus? Entäs Helsingin julistus?

Hallitus on myös päättänyt jo viime vuonna lisätä koululiikuntaa. Onkohan tässäkin takana kenties terveysfasismi? Halutaan terve kansakunta, joka palvelee perusporvarillista ja kilpailukykyistä kansanterveysruumista. Eräs suosittu koululiikunnan laji lienee pesäpallo. Se on äärioikeistolainen urheilumies Lauri "Tahko" Pihkalan keksimä kansallisurheilulaji.

Otetaanpa eugeniikasta esimerkiksi Vaasassa sijaitseva mielisairaala. Silloinen Mustasaaren sairaalan (nyk. Vanhan Vaasan sairaala) ylilääkäri (1939-1963) Yrjö Kaarlo Suominen (s. 1900) oli jonkinasteinen rotuhygieniafani. Sisällissodassa hän taisteli valkoisten puolella. Ammattitaustaltaan hän oli psykiatrian ylilääkäri ja sotilasarvoltaan lääkintäeverstiluutnantti. 

Wikipedia kertoo artikkelissaan hänestä seuraavaa:

” Vuonna 1945 julkaistiin Sotilaslääketieteellisessä aikakauslehdessä Suomisen rotuhygieniaa käsitellyt artikkeli Sota ja rotuhygienia joka perustui hänen sodan aikana lokakuussa 1943 11. divisioonan lääkintähenkilökunnalle pitämäänsä esitelmään. Artikkelissa Suominen esitti arvionaan että 13 prosenttia Suomen kansasta oli haitallisia sotaponnistuksille sitoessaan yhteiskunnan resursseja ja spekuloi että "tiettyjen tuhansien" suomalaisten, joihin Suominen luki useimmat mielisairaat sekä uusintarikolliset, vajaaälyiset, työkyvyttömät, juopot ja "pinnarit" tappaminen vapauttaisi voimavaroja sodankäyntiin kun poliiseja, vanginvartijoita, mielisairaanhoitajia ynnä muita voitaisiin sijoittaa uusiin tehtäviin ja samalla myös elintarvikeannoksia voitaisiin lisätä. ”

Näitä fasismin ja suomalaisen sosiaali - ja terveydenhuollon yhtäläisyyksiä on analysoinut mm. Lokakuun liike eräässä artikkelissaan historian uumenista. Perussuomalaiset ovat punavihertävää suvaistevaistoa verrattuna Suomisen visioihin. Tosin hallituksen ajama talouspolitiikka ja sairaiden vastuuttaminen ”omasta elämänhallinastaan” (esim. diabeetikoilta leikkaaminen) eivät luo luottamusta sen toimintaan.

TAYS:in vaikeahoitoisten alaikäisten psykiatrisen hoitoyksiön (EVA-yksikön) ylilääkäri ja nuorisopsykiatri Kaltiala-Heino jakoi kesällä twitterissä seuraavan twiitin:

 

 

 

 

 

 

Kaltiala-Heinon demokratiakäsityksiin ei ilmeisesti mahdu se, että lakien toimeenpanovalta noudattaa lakia. Toimeenpanovalta tarkoittaa tässä yhteydessä hänen johtamaansa yksikköä / TAYS:in nuorisopsykiatriaa. Sen on todettu eri kanteluprosesseissa rikkoneen lakia. Laitosvallasta on luovuttu jo viimeistään 1995. Silti yksikkö on toiminut omilla ohjeillaan.

1906 naiset tosiaan saivat äänioikeuden. Se ei kuitenkaan tehnyt demokratiasta vielä asianmukaista. Kansalaissodan valkoinen osapuoli teki kansanmurhan vankileireineen, josta heidät armahdettiin (ks. Svinhufvudin armahdusasetus). Valkoisten voittoon kuului myös punaisen osapuolen psykiatrista diagnosointia mielisairaaksi ja vajaalälyiseksi (ks. Kansamme parhaaksi – väitöskirja, Markku Mattila, 1999).

Psykiatrian demokratiakäsityksiin mahtunee myös sodan aikaiset potilaskuolemat, joita TAYS:in Pitkäniemen mielisairaalassa tapahtui (ks. Pitkäniemi sodassa 1939-1947 – kirja). Kirjan mukaan sen tehtävä ei ole tuomita menneisyyden henkilöitä. Kirjassa myös todetaan, että potilaskuolemia käsiteltiin huumorilla vaikeassa tilanteessa. Jos se oli sellaista ”juurevaa kansanhuumoria” kuten nykyinen puolustusministerimme Jussi Niinistö (ps) totesi Lapuan liikkeestä. Kuolemiin vaikutti valtion talouspolitiikka. Mielestäni suomalaiselle vasemmistolle on häpeäksi tuolloinen valtiovarainministeri ja sosiaalidemokraatti Väinö Tanner, joka ei nähnyt mielisairailla valtiontaloudellista arvoa. Hän oli yksi sotasyyllisyystuomion saaneista. Liittoutuneet (kuten Neuvostoliitto) rinnastivat Suomen johtajat sotakumppanimme natsi-Saksan johtajiin.

Pitkäniemi sodassa – kirja paljastaa myös mm. sen, että sairaalassa nähtiin itä-karjalaiset potilaat ylempänä rotuna. Heidät nähtiin ikään kuin veljeskansana ”pois venäläisen kommunismin ikeestä”. Sairaalassa siis harjoitettiin kansallissosialismia. Itä-Karjala luovutettiin rauhanehdoissa Neuvostoliitolle (samoin sotapakolaiset). Pitkäniemen sairaala siis liittyy hyvin pitkälti Suur-Suomi-ekstremismiin. Hoitajillakin oli oma Lotta Svärd – osasto. Näissä asioissa riittääkin pengottavaa, joten lisää analyysia lienee myös jatkossa luvassa.

Mielenkiintoinen pointti on myös kirjassa mainittu valtiovarainministeriön silloinen kirjelmä valtiollisille laitoksille (kuten Pitkäniemen sairaalalle), jossa kehoitetaan ”erityiseen säästäväisyyteen”. Pitkäniemen tapauksessa käytännössä potilaiden kansanmurhaan. Näin ollen Pitkäniemen potilaskuolemat puoltavat Tannerin sotasyyllisyystuomion oikeutusta.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

>Käytetään paljon energiajuomia, syödään roskaruokaa ....

ooo

Ne pitäisi määrätä reseptipakon alaisiksi

Toimituksen poiminnat